Oireet & elämä, Uutisia & ajankohtaista, Yleinen

”Vapaa kasvatus” on älyllisesti laiska selitys lasten ongelmiin

Myytti siitä, että lasten käytöshäiriöt johtuisivat vapaasta kasvatuksesta ja vanhempien välinpitämättömyydestä elävät näemmä yhä sitkeässä. Sen sai tänään taas huomata, kun luki IS:n verkkolehden jutun ja sen kommenttiketjun. Vapaa kasvatus ja vanhempien välinpitämättömyys ovat kuitenkin älyllisesti laiskoja selityksiä ilmiöille, joiden todellinen selittäminen on ”himpun verran” monimutkaisempaa. Katsotaanpa siis ihan vain muutamaa näkökulmaa, mistä voi olla kyse.

Taustalla voi olla melkein mitä tahansa

Kun lapsi oireilee, aggressiivisesti tai muulla tavoin, voi käyttäytymisen taustalta löytyä vaikka minkälaisia selityksiä. Selittäviä tekijöitä voivat olla esim. lapsen persoonallisuus tai neuropsykiatrinen poikkeavuus, muu psyykkinen oireilu, lapsen lähipiirissä esiintyvä mielenterveys- tai päihdeongelma, kiusaaminen tai muut sosiaaliset haasteet. Tai sitten kyseessä on jotain ihan muuta.

Voi myös olla, että joskus haastavan käytöksen taustalla on tosiaan sitä välinpitämättömyyttä, mutta selitysten todennäköisyyksiä arvioimalla voidaan ehkä asettaa asiat paremmin oikeisiin mittasuhteisiin. Vapaa kasvatus ei varsinaisesti ole mikään valtaideologia suomalaisessa kasvatuskulttuurissa, enkä ole nähnyt luotettavia arvioita väärin ymmärretyn vapaakasvatuksen (= lapsi tekee mitä haluaa, vanhemmat eivät välitä) seurauksien laajuudesta. En siis ensimmäisenä lähtisi olettamaan, että aggressiivinen lapsi kärsisi eniten juuri rajojen puutteesta.

Sen sijaan meillä on luotettavia arvioita mielenterveys- ja päihdeongelmien yleisyydestä. Mainittakoon tässä yhteydessä, että joka neljäs lapsi elää perheessä, jossa vanhemmalla on mielenterveys- tai päihdeongelma. Lisäksi tunnustamme jo yleisesti koulukiusaamisen vakavaksi ongelmaksi ja tiedämme, että erilaisista poikkeavuuksista ja vaikeuksista kärsiviä lapsia pyritään nykyisin integroimaan mieluiten normaaliluokille kuin keräämään yhteen erityisluokille.

Tällaista taustoitusta voisi olla mediassa enemmän, kun käsitellään oppilaiden haastavaa käytöstä koulussa.

Ei ole lapsen tai vanhempien vika, jos koulu ei pärjää

Kuten mainitsin, niin viime vuosina on menty yleisesti enemmän siihen suuntaan, että erilaisista poikkeavuuksista ja vaikeuksista kärsiviä lapsia pyritään integroimaan mieluiten normaaliluokille. Samalla koulutukseen kohdistuvia säästöjä on monissa kunnissa jouduttu lisäämään, mikä on näkynyt mm. avustajien vähentämisenä, luokkakokojen kasvattamisena ja opettajan työn kuormittavuuden lisääntymisenä. Tämä yhtälö johtaa väistämättä ajoittaisiin kriisitilanteisiin kouluarjessa, kun riittävää erityistukea ei ole oppilaille tarjolla.

Vaikka resursseja tarvitaan kouluihin lisää, niin monesti parannusta voidaan saada myös uusien menetelmien kehittämisellä. Ja ei, kyse ei ole kurin ja voimankäytön lisäämisestä kouluissa, vaan oppilaiden huomioimisesta yksilöinä ja heidän kunnioittamisestaan. Siitä esimerkiksi on kyse tässä Vantaalla kehitetyssä toimintamallissa:

Mallin teho piilee sen oppilaita kunnioittavassa ja heidän voimavaransa huomioivassa opetusfilosofiassa. Rakentava keskustelu kaksin sääntöjä rikkoneen kanssa on mallin päätoimintaperiaate. Kun tapausta ei puida muiden läsnä ollessa, lapsi voi säilyttää kasvonsa. Oppilasta autetaan kantamaan ”taakkaa”, elämisen vaikeuksia, eikä häntä syyllistetä.

Mieti vaikka omaa työpaikkaasi. Haluaisitko sinä, että työpaikallasi esiintyvään kiusaamiseen puututtaisiin esimiehen voimankäyttöoikeuksia lisäämällä tai tiukentamalla työpaikan kuria? Niinpä. Mutta ihmisiä ne ovat lapsetkin, ja heillekin on tarjottava sen mukaiset toimintamallit käsitellä hankalia tilanteita.

Tukimuotojen ketjun toimittava saumattomasti

Jos kouluissa lähdetään siitä, että oppilaat yritetään ensisijaisesti integroida normaaliluokille, niin silloin kouluille tulee osoittaa riittävät avustaja- ja oppilashuoltoresurssit. Myös opettajien koulutuksessa tulee huolehtia riittävästi siitä, että opettajilla on ymmärrystä ja monipuoliset taidot toimia myös haastavien lasten kanssa. Sen lisäksi on kyettävä järjestämään pienryhmäopetusta tai muuta tuettua opetusta niille lapsille, joiden kanssa integrointi ei tule kysymykseen. Ja edelleen, vielä vankempaa tukea tarvitseville oppilaille on turvattava saumaton siirtymä polikliinisille luokille, sairaalakouluun tai muuhun kuntouttavaan opetukseen koulun ulkopuolelle.

Eli kun lehtien sivuilla taivastellaan lasten häiriökäyttäytymistä kouluissa, niin kannattaisiko ensin tarkistaa, että edellä mainittu ketju toimii saumattomasti jokaisen lapsen saadessa tarvitsemansa tuen ja vasta sitten syyttää vapaata kasvatusta ja vanhempien välinpitämättömyyttä? Seuraava otsikoihin pääsevä ”häiriölapsi” kun voi olla kenen tahansa meistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.