Järki & tunteet, Yleinen

Stressi ja väsymys eivät katoa, vaikka niihin sopeutuu

Väsymykseen  ja stressiin tottuu. Sen huomaa siitä, kun yhtäkkiä huomaa olevansa pirteä ja energinen. Se on nimittäin niin kaukana uupuneen vanhemman perusolotilasta, että silloin tällöin tapahtuvaa mielen kohentumista ihan hätkähtää. Noina hetkinä sitä löytää itsensä sellaisena kuin ennen jatkuvaa huolta, stressiä ja kuormitusta itsensä tunsi.

Erityisvanhemmuuteen liittyvä jatkuva perusväsymys ei ole masennusta tai syvää uupumusta, joskin se sellaiseksi voi pidemmän päälle kehittyä. Väsymys on eräänlainen säästöliekkitila, jossa ihminen pyrkii välttämään kaikkea energiaa vievää. Riippuu sitten ihmisestä, miten se näkyy.

Itselläni väsymys näkyy erityisesti joustamattomuutena. Olen luonteeltani sellainen, että haluan asioiden olevan tietyssä järjestyksessä ja tapahtuvan aikataulussa. Normaalisti olen kyllä joustava, ja pystyn mukautumaan muutoksiin ja epäjärjestykseen aika hyvin. Mutta mitä kuormittuneempi olen, sitä vähemmän jaksan joustaa ja mukautua.

Saan tästä esimerkin melkein joka aamu, kun pitäisi lähteä lasten kanssa päiväkotiin. Aina on joltain jokin asia hukassa: pipo, takki, kenkä tai elämänhalu. Muutamasta paikasta etsittyäni alan menettää hermoni, koska mikään koskaan ikinä ei voi saatana olla siellä, missä kuuluu olla, ja mitä te siinä palloilette edessä, etsikää nyt tekin, että päästään lähtemään…

 

Stressi ja väsymys juurtuvat syvälle

Eräs psykiatri kertoi minulle, että oman lapsen sairastuminen on kuormittavinta, mitä ihmisen elämässä voi olla. Siinä on lyhykäisyydessään syy väsymykselle. Itse en vain aina tajua sitä, varsinkin kun väsymys näkyy jossain muualla kuin kotona. Stressi juurtuu niin salakavalasti perusolotilaksi, ettei siihen enää kiinnitä huomiota.

Pidän juoksemisesta, mutta usein lenkillä ihmettelen, että mikä on kun ei kulje. Ei pitäisi olla flunssaa, untakin sain yöllä ja edellisen lenkin jäljiltä lihakset ovat ihan palautuneita. Mutta silti ei jaksa. Sama juttu töissä: Miten voi olla niin vaikeaa tehdä tämä juttu nyt valmiiksi? Miksi en kykene keskittymään, vaikka suhtaudun työhöni intohimoisesti?

Kun ei tunnista yhteyttä väsymyksen aiheuttajaan, alkaa helposti kehitellä vääriä selityksiä: Ehkei minusta vaan ole juoksijaksi. Tai sitten olen laiskuuteni vuoksi vain huonossa kunnossa. Ehkä olenkin oikeasti vain todella huono siinä työssä, jota teen. Olen kai kuvitellut itsestäni koko ajan liikoja.

Tällaisten ajatusten virtaan ajautuminen tuhoaa mukavasti itsetunnon ja lisää stressiä entisestään. Silloin on hyvä palauttaa ajatukset maan pinnalle ja pohtia, olenko minä todella yhtäkkiä ja selittämättä muuttunut huonoksi niissä asioissa, joissa ennen olin hyvä. Vai olisiko syy sittenkin jossain muualla.

Lapsiperhe-elämä on aina kuormittavaa, ja jos perheessä on vielä erityislapsia tai muuta erityistilannetta, lisää se taakkaa entisestään. Siihen useimmiten kyllä sopeutuu, mutta sopeutuminen ei poista stressiä ja väsymystä, vain auttaa sietämään niitä.

 

Armollisuus itseä kohtaan helpottaa

Kaikki me haluamme olla parhaita versioita itsestämme. Kroonisen stressin ja väsymyksen tilassa tällainen tavoite on kuitenkin epäinhimillinen, käytännössä mahdoton. Hoen nykyisin itselleni, että riittävän hyvä on riittävän hyvä. En ole vielä saanut itseäni täysin vakuutettua, mutta yritän tätä ajatusta kovasti itselleni myydä.

On lisäksi huomattava, että harvoin sitä on myöskään huonoin versio itsestään. Raivostuminen eteisessä aamulla unohtuu jo usein päiväkodille saapuessa, jolloin kaikki sujuu taas ihan hyvin. Olisihan sen lähdön paremmin voinut hoitaa kuin kiukuttelemalla lapsille, mutta iloisemmin päättyneen aamun jälkeen voi hyvin todeta, että ihan riittävän hyvä aamu oli taas tämäkin.

Erityisvanhemman kannattaa sopeutua elämäntilanteeseensa parhaansa mukaan, mutta ei saa unohtaa, että huoli, stressi ja väsymys eivät poistu elämästä silloin mihinkään. Niistä tulee vain siedettävämpiä. Pohjalle juurtunut kuormitus estää meitä usein olemasta sellaisia kuin haluaisimme olla, eikä siihen auta muu kuin armollisuus itseä kohtaan.

One Commnet on “Stressi ja väsymys eivät katoa, vaikka niihin sopeutuu

  1. Olipas taas osuva kirjoitus. Kuinka sie osaatkin näin hyvin sanoittaa ilmiöitä, joiden kanssa moni elää elämäänsä?

    Tämä problematiikka liittyy elämän muihinkin väsymyksiin ja juuri samalla mekanismilla. Kun on uupunut, oli syy mikä tahansa, niin äkkiä on siinä pisteessä, että ajattelee olevansa huono äiti, huono omassa työssään, huono puoliso, kelvoton ihan kaikessa.

    Asioiden ja syy-yhteyksien ymmärtäminen ei poista haasteita, mutta helpottaa huomattavasti niiden kanssa elämistä. Ja kun on jotain, mitä käsitellä ja työstää, niin yllättäen moni haastekin tuntuu vähän vähemmän vaikealta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.