Oireet & elämä, Yleinen

Pienistä murheista murehtiminen on luksusta

Kävin läpi blogin vanhoja artikkeleita. Niiden kautta huomaa hyvin, kuinka erityisvanhemmuuteen sopeutuminen on edennyt todella pitkälle. Arkikin on jo niin tasapainotettua ja tuettua, että päivät A:n kanssa sujuvat enimmäkseen ennakoitavasti ja rauhallisesti. Tuntuu, että hankaluuksia on paljon enemmän muiden lasten kanssa siis sellaisia normaaleja ihania pieniä hankaluuksia. Toista oli ennen, kun jokainen päivä tuntui arvaamattomalta kamppailulta ja tasaiset päivät poikkeuksilta.

Arjen tasoittuminen auttaa myös erilaisten oireiden ja niiden syiden tunnistamisessa. Erityisesti tarkkailemme A:n kuormitustasoa, jota ei saa päästää liian suureksi. Kun näemme, että A ei kunnolla siedä toisten seuraa, aggressiivisuus kasvaa, tic-oireet voimistuvat tai poika näyttää muuten uupuneelta, niin silloin tiedämme säädellä kaiken kuormituksen mahdollisimman minimiin.

Joskus yksi ylimääräinen vapaapäivä koulusta voi riittää katkaisemaan huonon kierteen jo heti alkuunsa. Omaehtoista tekemistä kavereiden ja sisarusten kanssa säätelemme myös tilanteen vaatimalla tavalla. Lääkityksen tasoa arvioidaan säännöllisesti yhdessä lääkärin kanssa, ja toiminterapiasta saamme apuvälineitä A:n oman toiminnan hallintaan. Erityisen tärkeää on, että koulun aiheuttama kuormitus on nyt ensimmäistä kertaa kunnolla hallussa. Olisi hyvä, jos A pystyisi käymään pidempää päivää, mutta on oltava tyytyväinen, kun tuntikin päivässä onnistuu.

 

Pienistä asioista voi tulla suuria

Joskus on hyvinkin vaikea ottaa selvää, mitkä asiat milloinkin kuormittavat A:n mieltä. Erilaiset muutokset, odotukset tai menneet asiat saattavat painaa mielessä ilman, että saamme niistä tietää. Levotonta käytöstä laukaisevat tekijät voivat olla luonteeltaan hyvinkin positiivisia tai pieniä.

Viime lauantai on hyvä esimerkki. Meillä on vuosia ollut tapana viettää perheen kanssa lauantai-iltoja siten, että saunavuoromme jälkeen kokoonnumme television ääreen katsomaan koko perheen viihdeohjelmia. Kesällä, kun ohjelmat olivat tauolla, emme tätä tehneet, mutta nyt alkoi lasten kauan odottaman Possen uusi tuotantokausi.

A oli levoton koko päivän. Hyöri ja pyöri, pomppi sähköjäniksenä ympäriinsä, häiritsi muiden tekemistä ja olemista, puuttui toisten asioihin ja hermostui herkästi kaikesta. Ihmettelimme koko päivän, mistä nyt kenkä puristaa. Onko koulussa ollut raskasta? Vaivaako jokin muu asia?

Lopulta mainittiin tuo maaginen sana: Posse. Tietenkin! ”Tätä on odotettu monta viikkoa”, sanoi A:kin. Siinä se, viihdeohjelman alkaessa kaikki stressi ja ylilataus olivat tipotiessään. Ohjelma katsottiin, herkut syötiin, hampaat pestiin ja koko viikon helpoin nukutusurakka oli pian ohi. Meille vanhemmille pienet asiat, kuten jotkin satunnaiset viihdeohjelmat, voivat olla lapsille ja etenkin erityislapsille elämää suurempia juttuja.

Kun muistelee niitä vaiheita, jolloin on saanut pelätä tulevaa, taistella sopivasta hoidosta, istua akuuttipsykiatrisella tai käyttää kaikki voimansa lapsen rauhoittamiseen, saa hyvän perspektiivinen nykyhetkeen. Pienistä asioista murehtiminen ja tavallisten haasteiden ratkominen on sellaista luksusta, etten paremmasta tiedä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *