Järki & tunteet, Yleinen

Millaisia tunteita vanhemman on lupa tuntea?

Olen aina korostanut sitä, että myös vanhemmuuden huonoista puolista pitää voida puhua ja että on suorastaan haitallista ylläpitää kuvaa alati onnellisesta perheidyllistä. Toisaalta taas hyviä hetkiä täytyykin hehkuttaa, jotta niistä saa kaiken tarvittavan energian ja kokemuksen irti. Silti olen saanut itseni usein kiinni siitä, että kiellän itseltäni tiettyjä tunteita tai tapoja ajatella. Ikään kuin yrittäisin suojella itseäni ja ympäristöäni väärien tunteiden seurauksilta. Mutta mitä ne seuraukset sitten ovatt?

Kielteisen ajattelun itsesensuuria käsittelin jo aikaisemmin, kun kirjoitin omien ongelmien vähättelystä ja liiasta vertailusta muihin. Lisäksi yritän myös suojata itseäni liian hankalien ja voimakkaiden tunteiden käsittelemiseltä, koska en aina uskalla ottaa niitä vastaan. Niiden käsitteleminen kun voi helposti johtaa uupumiseen ja masentumiseen. Pelkään, että jos annan periksi uupumukselle, vajoan aivan pohjalle, enkä pääse enää ylös.

Ikävien asioiden miettimiseen verrattuna paljon hankalampaa on kuitenkin vääräksi koetun myönteisyyden salliminen itselleen. Väärä myönteisyys on positiivisia tunteita tai ajatuksia sellaisissa tilanteissa, joissa pitäisi oletusarvoisesti tuntea ikäviä tunteita. Miksi tuntuu myös hyvältä olla erossa lapsesta? Saanko tuntea mielihyvää, jos laitan itseni etusijalle välillä? Olenko kelvoton vanhempi, kun koen neljän muun lapsen kanssa olemisen paljon mieluisammaksi? Nämä kysymykset ovat nousseet pintaan nyt, kun A on ollut paljon poissa kotoa. Erityisen ristiriitaiselta on tuntunut huomata, miten paljon koko perheen elämänlaatu paranee, kun yksi lapsista on poissa.

Kysymys, saako kaikkia tunteita tuntea ja ajatuksia ajatella, on aika banaali. Tietysti saa. Eri asia on, kykeneekö ylittämään pelon tunteiden ja ajattelun mahdollisista seurauksista. Itseni kohdalla otin askeleen eteenpäin, kun ymmärsin, ettei aina kannata tapella uupumusta vastaan. Jos yrittää olla sinut oman riittämättömyytensä kanssa, voi oppia näkemään asiat realistisemmin. Koska en ole yli-ihminen, niin uupumukseni ei ehkä kerrokaan heikkoudesta ja epäonnistumisesta, vaan siitä, että ehkä nyt on vain aika ladata vähän akkuja. Oikeasti kukaan ei voi jaksaa, jos elämä on yhtä taistelua ja selviytymistä.

Kannattaako kaikkia tunteita sitten tuntea? Sanotaan, että ei kannata vihata, koska se on niin raskas tunne. Se on myös totta, mutta jos alla kytevää vihaa ei koskaan päästä pintaan, siitä ei pääse eroon, koska se jää käsittelemättä. Samoin on laita muidenkin kuormittavien tunteiden kuten surun ja turhautumisen kanssa. Ainakin itselläni negatiivisten tunteiden tukahduttaminen johtaa huonoon käytökseen toisia kohtaan ja kykenemättömyyteen tuntea kunnolla myöskään niitä myönteisiä asioita. Kun netin keskustelupalstoja lukee, niin tämä mekanismi taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Siksi tunteiden käsittelyä ei pitäisi välttää.

Elina Tanskanen kirjoitti hyvin kolumnissaan (23.2.2016), että

Tunteet suorastaan vaativat tulla tunnistetuiksi – joskus myös tunnustetuiksi – sekä tulkituiksi, sillä vaikeiden tunteiden tukahduttaminen johtaa myös muiden tunteiden vaimentumiseen.

Tanskanen kirjoittaa lisäksi siitä, että jos kaikki tarmo menee selviytymiseen, ei ole edes mahdollisuutta työstää tunteitaan. Tarvitaan irtiottoja tilanteesta, edes pieniä hengähdystaukoja. Erityisvanhemmuus on monesti jatkuvaa selviytymistä, ja omien tunnetilojen käsittelemättömyys usein vain pahentaa tilannetta. Antamalla itselleen tilaa ottaa vastaan ja käsitellä kaikenlaisia ajatuksia ja tunnetiloja, pystyy paremmin myös ottamaan elämästään irti sen, mitä sillä hetkellä on saatavissa. Uskon, että hankalien tunteiden voi antaa mennä, kunhan ne ottaa ensin vastaan.

Mutta entä ne seuraukset, joita itse olen pelännyt? Muutunko epäonnistuneeksi ja vastuuttomaksi vanhemmaksi, jos annan itseni ajatella väärin? Kun olen antanut itseni ajatella ”vääriä” ajatuksia ja kokea ristiriitaiset tunnetilat sellaisena kuin ne ovat, olen oppinut paremmin hyväksymään oman rajallisuuteni, ymmärtänyt omien tarpeiden huolehtimisen merkityksen ja pystynyt paremmin nauttimaan myönteisistä tunnetiloista ilman tarpeetonta syyllisyyttä. Lisäksi energiaa on riittänyt paremmin siihen, että voin olla enemmän sellainen vanhempi kuin haluan olla. Ajattelin jatkaa tällä tiellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *