Avainsana: syrjäytyminen

Järki & tunteet

Eriarvoisuus tuhoaa vanhemmuuden edellytyksiä

Kritisoin viikko sitten usein esitettyjä näkemyksiä, joiden mukaan lasten ongelmat johtuisivat kurin ja rajojen puutteesta tai siitä, että ”vanhemmuus on hukassa”. Olen edelleenkin sitä mieltä, että tällaiset karkeat yleistykset eivät ole paikkaansa pitäviä tai lainkaan hyödyllisiä, mutta päätin kuitenkin pureutua hieman tarkemmin aiheeseen. Unohdetaan siis tässä vaiheessa perusteettomat yleistykset huonosta vanhemmuudesta ja katsotaan tarkemmin sitä …

Järki & tunteet, Oireet & elämä, Yleinen

Joskus on raskasta tuntea itsensä lapsensa kautta ulkopuoliseksi

Kaikki erilaisuus aiheuttaa varmasti ulkopuolisuuden tunnetta vähintäänkin joskus. Silloin kun ulkopuoliseksi jääminen liittyy lapsiin, on se ehkä eniten sydäntäsärkevää. En osaa edes kuvitella, miltä se tuntuu niistä, jotka joutuvat kokemaan rasismia päivittäin. Osaan kuitenkin kertoa, miltä se tuntuu erityisvanhemman näkökulmasta. Olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi aina lapsesta saakka, ainakin useimmissa tilanteissa. Vaikka se synnyttää välillä voimakastakin …

Oireet & elämä, Yleinen

Kunhan ei usko lopu kesken

Raskaista elämäntilanteista ja kriiseistä on mahdollista ponnistaa eteenpäin, jos on edes jonkinlaista näkyä paremmasta ja tunne, että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa sen saavuttamiseen. Ja kääntäen: mikään ei ole niin lamauttavaa kuin kokemus, ettei kykene parantamaan tilannettaan, koska mikään ei muutu kuitenkaan. Tämä on syrjäytymisen peruslähtökohta. Jos syrjäytymisvaarassa ovat monet nuoret tai työttömät, niin ovat sitä …