Erityisen armollinen perheblogi
Erityislapsiperheellä on suuri houkutus erakoitua. Ihmisten ilmoille lähteminen voi nimittäin olla melkoisen työn takana ja viedä mehut kovemmastakin arjen sankarista. Meillä ensinnäkin jo pelkkä ovesta ulos lähteminen voi ottaa aikaa puolesta tunnista tuntiin, kun ensin on valmisteltava A:ta ajatukseen lähtemisestä, sitten saatava lapsi pukemaan, pitämään vaatteet päällään, hillitsemään levottomuuttaan ja kiukkuaan, pukeutumaan ehkä uudelleen, haettava …
Noin kuukausi sitten olimme jälleen tilanteessa, että emme enää pärjänneet A:n kanssa kotona. Tunnin mittainen koulupäiväkin oli jo liikaa ja useana päivänä jouduimme lähtemään kesken päivän koululle hakemaan lasta kotiin. Lisäksi jokainen ilta ja viikonloppu, kun koko perhe oli koolla, kaikki aika meni hankalien tilanteiden välttämiseen. Sellaiseen jatkuvaan tulipalojen sammutteluun on kyllä ollut muinakin aikoina …
Blogissani on vieraillut jo melko mukava määrä lukijoita, ja hyvää palautetta on tullut runsaasti. Kiitos siitä! Yksi kommentti sai minut kuitenkin mietteliääksi. Siinä tuttava kertoi omasta tilanteestaan ja pohti, onkohan hänkin sitten erityisvanhempi. Vastasin hänelle erityisvanhemmuuden olevan siitä hyvä termi, että se ei sulje ketään ulkopuolelle diagnoosien tai muiden seikkojen perusteella. Itse määrittelen erityisvanhemmuuden siten, …
Yksi tärkeä asia, joka vaikuttaa paljon omaan jaksamiseen, on kyky suunnitella asioita huomista pidemmälle. Se ei ole ollut itsestäänselvyys. Itse olen luonteeltani sellainen, että tykkään suunnitella ja ajatella asioita pitkällä tähtäimellä, jopa 10–20 vuotta eteenpäin. En tietenkään lähde ajatuksesta, että ne suunnitelmat sellaisenaan toteutuisivat, vaan enemmänkin kyse on erilaisten mahdollisuuksien, tavoitteiden ja kehityksen hahmottelusta. Hyvinä …
Meillä on A:n kanssa ollut kaksi isoa käännettä, jotka ovat vaatineet itseltämme radikaalia ajattelutavan muutosta. A:n ollessa n. 4-vuotias pääsimme ensimmäistä kertaa lastenpsykiatriselle tutkimuksiin ja kuntoutukseen. Tämä vaihe on ollut toistaiseksi ehkä se kaikkein vaikein. Miksikö? No siksi, että siinä vaiheessa jouduimme ensimmäisen kerran hyväksymään, että lapsellamme ei olekaan pelkkää uhmaa, haastavaa temperamenttia tai mitään …
On aika erityistä olla erityislapsiperheen vanhempi. Sen näkee hyvin vertaistukiryhmissä, joissa erityislapsiperheiden arjesta keskustellaan. Aika monen mielestä olisi aivan mahtavaa, jos arjen haasteet olisivat ”vain” jatkuvia räkätauteja, nirsoilua ruokapöydässä, sotkuja lattialla, lasten harrastuksissa juoksemista, vauvaperheen unettomuutta tai oman ajan puutetta. Edellä mainittu on kaikki raskasta, enkä vähättele sitä missään nimessä. Erityislapsiperheen tunnistaa kuitenkin siitä, että …