Järki & tunteet

Huolehditaan myös isovanhemmista!

(Tämä kirjoitus on julkaistu FinFamin Labyrintti-lehdessä 2/2018.)

Oman lapsen psyykkinen oireilu tai sairastuminen on kova paikka kaikille vanhemmille. Isovanhempien tarjoama apu ja tuki on monille tällöin korvaamatonta, toisilla sitä taas ei syystä tai toisesta ole lainkaan tarjolla. Mutta jos lapsen vaikeudet ovat raskaita vanhemmille, voivat ne olla yhtä kova tai jopa kovempi paikka myös isovanhemmille.

Kaikille on varmasti vanhastaan tuttu sanonta, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Nykyisin moni ehkä ajattelee, että jos ei nyt sentään kylää, niin ainakin osallistuvat isovanhemmat olisi hyvä olla. Haastavaksi asian tekee kuitenkin se, että jos perinteiset kyläyhteisöt ovat muuttuneet kaupungeiksi, niin samalla myös perinteinen isovanhemmuus on muuttanut muotoaan.

Isovanhemmat eivät enää tänä päivänä ole automaattisesti yhtä kiinteä osa perhettä kuin vanhojen kyläyhteisöjen aikana. Vaikka perheitä on moneen lähtöön, niin yleisesti ottaen perhekäsityksemme on kutistunut ydinperheeksi, johon kuuluvat vanhemmat ja lapset. Isovanhemmat käyvät vierailemassa; ovat siis vieraita, vaikka saattavat olla hyvinkin läheisiä.

On onnekasta kuulua niiden etuoikeutettujen joukkoon, joiden lapsilla on osallistuvat isovanhemmat. Kiireisten ja haasteellisten ruuhkavuosien läpi on turvallisempi taivaltaa, kun tietää, että isovanhempien puoleen voi tarvittaessa kääntyä. Kaikesta tuesta on syytä olla erittäin kiitollinen.

Mutta kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Monien perheiden elämässä läheisverkoston tuki jää hyvin ohueksi. Isovanhemmat saattavat asua pidemmän matkan päässä, he saattavat itsekin olla kiinni kiireisessä työelämässä tai sitten heillä voi olla muita rajoitteita osallistumiselle. Isovanhemmat eivät myöskään välttämättä halua enää kiinnittyä ja sitoutua lastenlastensa hoitoon samalla tavoin kuin menneinä aikoina.

Vaikka tänä päivänä isovanhemmilla on täysi oikeus elää itsenäistä ja jälkeläisistään riippumatonta elämää, haluaa valtaosa isovanhemmista silti olla aktiivisesti mukana lastenlastensa perheiden elämässä. Mutta tavat, jolla isovanhemmat osallistuvat, voivat vaihdella paljonkin. Siksi on hyvä yhdessä sopia, millä tavalla ja millä ehdoilla isovanhemmat ovat mukana.

Erityisesti silloin, kun lapsenlapsi on psyykkisesti sairastunut, vammainen, neurobiologisesti poikkeava tai muulla tavalla erilainen, voi tilanne olla herkkä. Tilanteessa, jossa perheet kaipaisivat kipeästi isovanhempien tukea arjessa, voivat tuen tarpeessa olla myös isovanhemmat itse. Ei ole välttämättä yhtään sen helpompaa isovanhemmille käydä lapsenlapsensa tilannetta mielessään läpi.

Samat syyllisyyden, epätoivon, pettymyksen, katkeruuden ja lohduttomuuden tunteet voivat koskea niin vanhempia kuin isovanhempiakin. Isovanhemmat joutuvat peilaamaan omaa vanhemmuuttaan uudelleen, ja jopa vuosikymmeniä vanhat riittämättömyyden kokemukset voivat nousta uudestaan pintaan. Kasvatusmallimme ovat vahvasti periytyviä, joten vanhempien on hyvä tiedostaa, että todennäköisesti heidän omatkin vanhempansa ovat käsitelleet samoja ajatuksia ja tunteita.

On myös ymmärrettävä, että jokainen läheinen käy oman hyväksymisprosessinsa läpi omaan tahtiinsa. Vasta kun itse on sinut vaikeiden asioiden kanssa, voi olla todella avuksi muille. Tässä vaiheessa omien tunteiden sanoittaminen ja niistä puhuminen helpottavat tilannetta. Samalla aukeaa mahdollisuus sopia terveet rajat ja sopivat tavat isovanhempien osallistumiselle.

Rajoja ja yhteisiä näkemyksiä on rakennettava, jotta yhteiselo täyttää tasapuolisesti kaikkien odotuksia. Toisaalta rajoja tarvitaan myös, jotta isovanhemmilla on mahdollisuus osallistua oman jaksamisensa rajoissa. Hyvä lähtökohta on, että isovanhemmilla on oikeus tehdä omaa isovanhemmuuttaan koskevat ratkaisut itse samoin kuin vanhemmilla perhettään koskevat ratkaisut omin ehdoin.

Riippumatta perheiden erilaisista tilanteista, ovat osallistuvat isovanhemmat arvokas asia sekä lasten että koko perheen näkökulmasta. Loppujen lopuksi jokaisen isovanhemman tulisi voida osallistua lapsenlapsensa perheen elämään oman jaksamisensa rajoissa ja omalla tavallaan – ja yhdessä sovituilla ehdoilla.

3 Comments on “Huolehditaan myös isovanhemmista!

  1. Hei Arto!

    Olipa hieno, ja niin ajankohtainen kirjoitus.
    Kiitos siitä!

    Allekirjoitan tämän huutomerkillä!

    Että myös nepsy lasten/nuorten,psyykkisesti sairastavien, isovanhemmille on myös erittäin vaikeaa käsitellä asiaa.

    Joka aiheuttaa isoa huolta,suruakin ja ehkäpä epäonnistumisen tunnettakin.

    Itse olen pyrkinyt avoimuuteen ja ottamaan heidät myös mukaan ahneemme erityislapsiemme kanssa.

    He ovat olleet myös mukana terapioissa sekä hoitopalavereissa.

    Mutta sekin on totta!
    Heidän voimavaransa ovat tällä hetkellä rajattomat. Eivätkä he juuri jaksa olla tukena eikä apuna. Joska tietenkin tuntevat syyllisyyttä mm.

    Isovanhemmat molemmat ovat myös psyykkisesti sairaita ja erittäin uupuneita.

    Mutta onneksi olemme saaneet ulkopuolelta apua mm.. perhetyö..

    Vaikka olisi hyvät ja oikeanlaiset hoitotahotkin, eivät he silti ole näkemässä konkreettisesti mitä arki on perheessä, jossa on erityislapsia.

    Mutta heiltä saa niitä oljenkorsia ja tietoa miten suhtautua erilaisiin tilanteisiin,haasteisiin.

    Hyvää kesää!

    – Virve ❤

      1. Samoin teidän perheelle😍
        Hyvää kesää…
        Toivotaan että aurinko paistaa ja uintikelejä riittää.
        – Virve

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.