Oireet & elämä

Tulistuvan erityislapsen kanssa olisi parempi puuttua syihin, ei seurauksiin

toddler with red adidas sweat shirt

Lapsen itsekontrollin menetys johtuu useimmiten kasautuneesta kuormituksesta. Jos huomiota kiinnitetään liikaa lapsen oireiluun, vellotaan turhaan ongelmissa ja etsitään vikoja lapsesta. Parempi olisi löytää keinot hallita kuormitusta.

Moni erityisvanhempi tietää päivänsä olevan pilalla aina, kun puhelimen ruudulla näkyy, että koulusta tai päiväkodista soitetaan. Hyvä päivä taas on sellainen, kun päiväkodista tai koulusta ei oteta lainkaan yhteyttä. No news is good news, kuten ameriikan mailla sanotaan.

Eihän sitä vanhemmille usein erikseen soitetakaan, ellei ole jotain akuuttia ongelmaa ilmennyt. Lapsi on käyttäytynyt väkivaltaisesti, ehkä rikkonut jotain suutuspäissään, saanut melttarin, karannut koulusta, uhkaillut ja pelotellut ikätovereita ja [lisää tähän oma suosikkisi]. Siinä sitä sitten setvitään puhelimessa, että miten se lapsi nyt tuolla tavalla TAAS menetti itsehillintänsä.

Ei siinä mitään, pitäähän nämä keskustelut käydä. Olisi kuitenkin suotavaa, että tilanteissa – varsinkin usein toistuvissa – etsittäisiin oikeat kysymykset tilanteen ratkaisemiseksi. Ei ole kovin hyödyllistä jäädä märehtimään sitä, että tämä oli nyt ties kuinka mones kerta, kun ongelmia ilmenee. Ei myöskään ole hedelmällistä ratkaista ongelmaa erittelemällä, mitkä kaikki asiat lapsen käytöksessä ovat pielessä.

Useimmiten oikeita kysymyksiä on kaksi:

  1. Mitkä tekijät ovat päivän tai pidemmän ajan kuluessa johtaneet siihen, että lapsi ei enää kykene hillitsemään itseään?
  2. Minkälaisia muutoksia toimintaympäristössä tai lapsen arjessa tarvitsee tehdä, jotta vastaavat purkaukset voidaan ehkäistä?

Kun pääasiassa rauhallinen lapsi menettää yllättäen itsekontrollin, on kyse siitä, että kuormituksen määrä on saavuttanut lakipisteensä. Sappi kiehuu, malja läikkyy, kuppi menee nurin, paska lentää tuulettimeen ja raivo inferno iskee jälleen. Eivät ne kohtaukset tyhjästä synny. Pohjalla on kasautunutta kuormitusta, taakkaa, jota lapsi ei ole pystynyt karistamaan hartioiltaan.

Sama pätee niin kotona kuin koulussa. Jos tuntuu, että lapsi tulistuu ihan pieneltäkin tuntuvasta jutusta, kannattaa pohtia, onko arjen kokonaiskuormittavuus vain yksinkertaisesti liikaa. Hyvä indikaattori on muutoksensietokyky. Jos tuntuu, että lapsi ei siedä pieniäkään muutoksia, pettymyksiä ja yllätyksiä arjessaan, on parempi tutkia, miksi lusikat ovat niin vähissä.

Ympäristön ja vaatimusten mukauttaminen keventää kuormitusta

Meillä on kaksi lasta, joiden kohdalla erilaiset arjen mukautukset ja yksilölliset ratkaisut ovat heidän toimintakykynsä kannalta välttämättömiä. Puhutaan sekä isoista että pienistä mukautuksista, ja lähes aina on kyse siitä, että ympäristöä sopeutetaan lapsen tarpeisiin eikä lasta ympäristön vaatimuksiin.

Ensinnäkin kumpikaan lapsista ei käy tavallisella luokalla. Toinen on erityisryhmässä ja toinen peräti polikliinisella luokalla erittäin tuetussa ympäristössä. Näin minimoidaan jo isosti kouluympäristön kuormitustekijöitä. Sen lisäksi kaikkien menojen ja harrastusten kohdalla laskelmoidaan tarkasti, minkälaisia kuormitusvaikutuksia niillä on, ja tarvittaessa asioita karsitaan.

Arkeen on lisätty paljon joustavuutta mm. siten, että tarvittaessa lapset voivat pitää ylimääräisiä vapaapäiviä, tehdä kevyemmin tehtäviä ja olla halutessaan omissa oloissaan, jotta jaksavat sitten taas paremmin toimia. Lisäksi arkeen leivotaan tarvittava määrä rutiineita ja joustoja, joilla kaikki tunnistetut kuormitustekijät saadaan minimoitua.

Eri lasten kohdalla tämä mukauttaminen tarkoittaa eri asioita sen mukaan, mistä kukin lapsi kuormittuu. Joillakin haasteena on aistikuormitus, joillakin sosiaaliset suhteet. Osalla oman toiminnan ohjaus vie tuhottomasti voimavaroja, kun taas toisilla ulkoa tulevat määräykset kuormittavat enemmän.

Kun kuormitusta aiheuttavat tekijät osataan tunnistaa, voi ratkaisu toistuviin ylikuormitustilanteisiin löytyä hyvin pienistäkin asioista: kuulosuojainten käytöstä välitunnilla, aikuisen ohjauksesta sosiaalisissa tilanteissa, mahdollisuudesta vetäytyä omiin oloihin hetkeksi, jne. Joskus tarvitaan isompia mukautuksia ja tukipalveluita, kuten meillä on tarvittu, mutta niitäkin voidaan miettiä vasta, kun ymmärretään, mistä asioista ongelmat kumpuavat.

Mutta oppiiko lapsi pärjäämään arjessa, jos aina vain mukautetaan ja sopeutetaan? Vastaus on, että lapsen kyvyt sopeutua erilaisiin ympäristöihin voivat parantua vasta, kun vaatimustaso ei ylitä omaa sietokykyä. Kun ensin sopeutetaan ympäristö, voi pienin ja turvallisin askelin vahvistaa myös lapsen omia kykyjä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.