Oireet & elämä

Kunpa vain tietäisi, mitä siellä lapsen päässä liikkuu

Blogikirjoittamisen ohjeet perinteisesti kieltävät aloittamasta kirjoituksia pahoitteluilla siitä, että edellisestä postauksesta on ehtinyt kulua niin kauan aikaa. Etenkään ei pitäisi jaaritella, mitkä kaikki syyt ovat estäneet palvelemasta lukijoita ja pitämällä blogia ajan tasalla. Siispä aion tietenkin tehdä kokonaisen postauksen, jossa aion jaaritella siitä, miksi en ole ehtinyt kirjoittaa pitkään aikaan. Mutta tähän mielestäni kiteytyy Erityisvanhemman korjaussarjan olemassaolon tarkoitus: blogini on apologia saamattomuudelleni.

Alkoipas tämä nyt itsekriittisesti. Piti siis sanomani, että blogini yksi päätehtävä on kuvata arkea, jossa kaikki ei todellakaan mene aina putkeen ja kaikenlainen arjen kuormittavuus vie voimia monilta tärkeiltäkin asioilta. Siksi haluan kertoa nyt, mitä viime aikoina on ollut mielen päällä.

Köpön tutkimukset

Viime aikoina olemme olleet erityisen kuormittuneita Köpön (6 v.) oireilun vuoksi. Köpön vointi on ollut aikamoisessa laskussa koko syksyn ajan ja olemme saaneet tottua jos jonkinmoisiin mielialavaihteluihin, impulsiiviseen käytökseen ja päivittäin riitelyksi yltävään joustamattomuuteen sosiaalisissa tilanteissa.

Onneksi olemme tällä kertaa saaneet nopeasti tukea tilanteeseemme, kiitos Tikkurilan polin skarpin henkilökunnan. Etenkin uusi lääkärimme on ollut heti kartalla ja painottanut, että nyt tarvitaan ripeitä ja kunnollisia tukitoimia. Jopa osastojakso järjestyi kuukaudessa, mitä voi pitää suoranaisena ihmeenä tuntien jaksojen heikon saatavuuden ja pitkät jonot. Kaiken kaikkiaan meillä on ollut tunne, että meistä on otettu koppi.

Osastojakso on nyt puolessa välissä, ja kuten kokemuksesta tiesimme, on se rankkaa ja sitoutumista vaativaa, mutta niiden aikana monet asiat selkiytyvät ja uutta ymmärrystä ja osaamista kehittyy. Mutta vaikka olemme esikoisemme A:n kanssa jo vuosia tottuneet analysoimaan, sanallistamaan ja ratkomaan vastaavanlaisia ongelmia, on se opeteltava uudestaan uuden lapsen kanssa. Vaikka Köpö on monin tavoin samanlainen kuin A, on hän silti niin erilainen.

Osastojaksolla on pakko intensiivisesti yrittää pukea sanoiksi, mitkä asiat lapsella tuottavat vaikeuksia ja mitä siellä Köpön ajatusmaailmassa oikein tapahtuu. Sen kun vain aina tietäisi! Helppoa ei ole myöskään sanoittaa sitä, miten kaikkein raskainta meille vanhemmille on oikeasti se, että joudumme tällä hetkellä olemaan koko ajan, aamusta iltaan, varpaillamme sen suhteen, että kohta on taas jokin tulipalo sammutettavana: Köpö kahnauksissa sisarusten kanssa, tavarat lentämässä, jumiutuminen lähdön hetkellä tai jokin muu ylitsepääsemätön ongelma, jonka ennakointi ei tunnu auttavan lainkaan.

Kun ei ymmärrä omaa lastaan

On ihan selvää, että toisen pään sisälle ei pääse kurkistamaan. Jäämme siksi lopulta aina jossain määrin mysteereiksi toisillemme (ja itse itsellemmekin). Koko ajan pääsemme kuitenkin paremmin ja paremmin käsiksi siihen, miten Köpö kokee tilanteet, miten hän informaatiota päässään käsittelee ja miksi hän reagoi sillä tavalla kuin reagoi.

Luulen tehneeni läpileikkaavan havainnon tajutessani useimpien tilanteiden liittyvän sosiaaliseen ahdistukseen. Osaan myös samaistua siihen hyvin, koska itsekin olen sellaisesta jonkin verran kärsinyt. Yritämme nyt keksiä tapoja, joilla voisimme päästä tilanteissa eteenpäin ilman, että lapsi tuntee itsensä nurkkaan ajetuksi. Se vaatii itseltä aika paljon skarppaamista, kun tilanteisiin on Köpön nopeuden vuoksi pystyttävä reagoimaan välillä sekunneissa.

Kun kysytään, onko erityisvanhemmuuden prosessi helpompi toisen lapsen kohdalla, niin voin vastata, että on ja ei. Tavallaan tässä on saanut etumatkaa, kun omat taidot hahmottaa palvelujärjestelmää ja sanoittaa asioita, ovat jo lähdössä paremmat. Samoin omaa päänsisäistä kriisiä ei tarvitse uudelleen läpikäydä. On kuitenkin asioita, jotka ovat jokaisella lapsella niin omanlaisiaan, että niiden esiin kaivaminen ja ratkaiseminen vievät suuren osan vanhempien voimavaroista.

Parasta on se, että voin olla luottavainen. Köpö on upea lapsi, josta kasvaa upea nuori ja lopulta aikuinen. Riittävällä tuella tulemme pärjäämään hyvin, ja pärjäämme jo nyt. Mutta on tämä silti aika rankkaa välillä.

3 Comments on “Kunpa vain tietäisi, mitä siellä lapsen päässä liikkuu

  1. Ihanaa, kun saitte noin hyvin ja nopeasti liikkeelle tutkimukset! Prosessi on silti raskas, mutta sinnittelyä ja sisua -se palkitsee sitten myöhemmin. Varmasti.

  2. Todella hienoa, että Teillakin hoitotaho on toiminut nopeasti, tehokkaasti ja hyvin. Liian usein törmää siihen, ettei hoitoa saa ja lapsen puolesta pitää taistella uupumukseen saakka.

    Itse olemme olleet nuoremman nepsyn kanssa todella onnekkaita, oleme saaneet yhteistyökumppaneiksi alansa parhaimmiston niin erikoislääkärin kuin terapeuttienkin osalta. Lisäksi hoitosuhde on kestänyt samojen kumppaneiden kanssa vuosia, todella harvinaista nykyään.

    Ja kun tällä hetkellä myös koulu on lapselle sopiva, opettaja rautainen ammattilainen ja avustajakaarti osaavaa ja motivoitunutta, tuntuu elämämme hyvältä ja turvalliselta. Haasteista huolimatta.

    Hyvää joulun aikaa Teille!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.